Valitse kieli

LEINOLAT GROUP

Uutiset

Markku Välimäki on nimitetty Uwiran toimitusjohtajaksi

Uwira_Markku-Valimaki

Uwira Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.10.2025 alkaen Markku Välimäki. Hän seuraa tehtävässä Arto Aroa, joka on päättänyt jatkaa uraansa yhtiön ulkopuolella. Markku siirtyy rooliin Valmet Technologies Oy:n Lapuan-tehtaan tehtaanjohtajan tehtävistä.

Markulla on yli 30 vuoden laaja-alainen kokemus operatiivisesta johtamisesta, liiketoiminnan kehittämisestä ja tehostamisesta sekä konepajateollisuuden tuotteiden ja palvelujen myynnistä ja markkinoinnista. Uwiran toimitusjohtajana Markku vastaa yhtiön strategisten tavoitteiden saavuttamisesta, asiakaspalvelun laadusta ja toiminnan operatiivisesta johtamisesta.

"Olen erittäin kiitollinen Leinolat Groupin johdolle ja Uwiran hallitukselle luottamuksesta minua kohtaan ja samalla innoissani siitä, että olen saanut mahdollisuuden liittyä Uwiran osaavaan tiimiin. Uwiran vahva asema vaativien putkistokokonaisuuksien toimittajana yhdessä muiden Leinolat Groupin yhtiöiden kanssa tarjoaa erinomaisen perustan kehittää yhtiön toimintaa edelleen. Odotan innolla yhteistyötä asiakkaidemme, kumppaneidemme ja henkilöstömme kanssa – yhdessä voimme viedä Uwiraa kohti seuraavaa kasvun ja kehityksen vaihetta", tuleva toimitusjohtaja toteaa.

"Olemme iloisia saadessamme Markun osaksi Uwiran tiimiä. Hänen laaja-alainen kokemuksensa konepajateollisuuden johtamisesta yhdistettynä vahvaan tekniseen osaamiseen vahvistaa asemaamme alan johtavana vaativien putkistokokonaisuuksien toimittajana", kommentoi Leinolat Groupin konserninjohtaja ja Uwira Oy:n hallituksen puheenjohtaja Keimo Kalliosaari.

Leinolat Group kiittää Arto Aroa hänen työpanoksestaan ja toivottaa Markulle menestystä uudessa tehtävässä.

Uwira Oy on osa vaasalaista Leinolat Groupia. Yritys on erikoistunut vaativien asennusvalmiiden putkikomponenttien, kaksoisseinämäputkien ja moduulien valmistamiseen. Uwiran asiakkaita ovat globaalit kone- ja laitevalmistajat, yritykset laiva-, energian tuotanto-, öljy- ja kaasu- sekä prosessiteollisuudessa. Lue lisää Uwirasta

T-DRILL Representative of the Year 2025 An Duy Ngu...
Markku Välimäki has been appointed Uwira’s new Man...