T-DRILL

YRITYS
T-Drill, logo

Toimintapolitiikka

T-DRILL Oy on jo vuosikymmenten ajan auttanut asiakkaitaan tuottavuuden tehostamisessa tarjoamalla tehokkaimmat ratkaisut putkialan tämän päivän tarpeisiin ja huomisen haasteisiin.

Kotimainen T-DRILL suunnittelee, valmistaa ja markkinoi putken haaroitukseen, katkaisuun ja muotoiluun käytettäviä koneita ja laitteita. Laajaan valikoimaan kuuluu putkentyöstöratkaisuja niin pienempiin kuin isompiinkin tarpeisiin – muutaman kilon kompakteista käsikoneista kymmenien tuhansien painoisiin teollisuuskoneisiin ja manuaalista ratkaisuista täysautomaattisiin, toiveiden mukaan toteutettuihin tuotantolinjoihin asti.

T-DRILLin historia ulottuu 1960-luvulle, jolloin keksittiin maailman ensimmäinen T-haaroituskone eli putken kaulustuskone. Vielä nykyäänkin kaikki ratkaisut syntyvät oman tuotekehityksen ja valmistuksen voimin. T-DRILLillä on kolme toimipistettä; kaksi Suomessa ja yksi USA:ssa, Atlantassa. Olemme vuodesta 2013 kuuluneet osaksi Leinolat Groupia.

T-DRILLin juuret ovat Suomessa, markkinat maailmalla. Tuotannosta vientiin menee yli 95 %, ja koneita on myyty kaikkineen yli 70:n maahan ympäri maailmaa. Asiakaskuntaan kuuluu LVIJ-valmistajat, laivanrakennus, autoteollisuus, putki- ja LVI-asennusyritykset ja prosessiteollisuus sekä muut erityissovellutukset ja teollisuudenalat.

Laatujärjestelmä

Laatujärjestelmä on perusta tehokkaalle ja tavoitteelliselle toiminnalle, jonka tuloksena syntyy korkealaatuisia T-DRILL-tuotteita. T-DRILL Oy:n laatujärjestelmä on sertifioitu ISO 9001 -standardin mukaisesti. Laatujärjestelmää täydentää ISO 14001 -standardin mukainen ympäristöjärjestelmä.

T-DRILL Oy:n laatu- ja ympäristöpolitiikan eli toimintapolitiikan tarkoituksena on antaa henkilöstölle yhtenäinen suunta tuotteiden ja toiminnan laadun kehittämiseksi.

Lue lisää T-DRILLin verkkosivuilta: