LEINOLAT GROUP

Uutiset

Konsernin johtajan tervehdys - Leinolat Groupin juhla- ja ennätysvuosi 2022

Ensin, suuri kiitos Teille Kaikille Leinolat Groupin työntekijöille, yhteistyöpartnereille ja asiakkaille kuluneesta ja hienosta vuodesta 2022!

Haluan tässä erityisesti kiittää kaikkia teitä Leinolat Groupin työntekijöitä, jotka olette olleet mukana kovalla työpanoksellanne viemässä konsernia eteenpäin. Varmistatte, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä ja että meidän tulevaisuutemme tulee olemaan yhtä hyvä kuin meidän hieno historiamme.

Vuosi 2022 oli Leinolat Groupille juhlavuosi, mutta myös monista muista syistä erikoinen ja hyvä vuosi, joka oli täynnä tärkeitä tapahtumia.  Viime vuonna meidän liikevaihtomme otti suuren kasvuaskeleen kun ylitimme 40 miljoonan euron rajapyykin. Tämä on n. 30% enemmän kuin -vuonna 2021 ja n. 15% enemmän kuin meidän liikevaihtomme taso ennen COVID-pandemiaa.

Tässä yhteenvedossa käyn läpi suurimmat tapahtumat, mutta totean myös, että vuoden 2022 aikana, Leinolat Groupissa on tapahtunut paljon muitakin hyviä asioita. Yhteistyö asiakkaidemme kanssa on jatkunut tiiviinä ja olemme tulevaisuutta ajatellen vieneet useita tärkeitä kehitysprojekteja eteenpäin ja maaliin. Tästä voimme kaikki olla ylpeitä.


Oy Leinolat Ab täytti 60 vuotta

Kesäkuussa Oy Leinolat Ab täytti 60 vuotta. Kahden nuorukaisen vuonna 1962 perustama ja Vaasan Kotirannalta edelleen ponnistava konserni on vuosien mittaan laajentunut yritysostojen kautta ja viime vuonna meidän liikevaihtomme oli yli 40 miljoonaa ja työntekijävahvuutemme n. 220 henkilöä.

Leinolat Group konserniin kuuluu viisi yritystä: Leimec, Kilkanen, T-DRILL, Uwira ja syyskuusta 2022 lähtien myös Bobi.com. Yritykset tarjoavat vaativia metallialan tuotteita ja palveluita kansainvälisille asiakkaille sekä kotimaassa että ympäri maailman.


Syntymäpäiväjuhlat ja henkilöstölle ansiomerkit

Lauantai 3.9.2022 oli juhlapäivä, kun koko Leinolat Groupin henkilöstön voimin juhlittiin yrityksen 60-vuotissyntymäpäivää Strampenilla.

Meillä oli mahtava ilta yhdessä. Ohjelma oli meidän näköisemme. Oli hieno hetki, kun jaoimme ansiomerkit 71:lle Leinolat Groupin työntekijöille. Tämän lisäksi jaoimme kahdeksan kunniamainintaa, joiden perusteina olivat pitkät työurat sekä työssään ansioituminen. Onneksi olkoon kaikille ansio- ja kunniamerkkien saajille!

Toinen kohokohta oli, kun J-P Paukkusen (T-Drill) tekemä Leinolat Group juhlavideo julkaistiin. Ohessa linkki videoon, joka sai ensi-illassa yleisöltä raikuvat aplodit. Videon näet täältä: Leinolat Group 60 vuotta.


Kilkasen uusi tehdas Vaskiluodossa vihittiin käyttöön

Reilun viiden miljoonan euronrakennushanke on Leinolat Group'n historian ylivoimaisesti suurin investointi. Kilkasen uusi ja moderni 3600 neliömetrin tehdas, joka sijaitsee Wärtsilän Sustainability Hubin (STH) naapurissa Vaskiluodossa, tukee meidän strategiaamme, ja se vahvistaa Kilkasen kilpailukykyä ja meidän siteitämme asiakkaisiin. Uskomme tulevaisuuteen ja haluamme heti alusta olla enemmän kuin hyvä naapuri. Haluamme olla tärkeä osa Vaskiluodon uudesta ja vahvasta energiaekosysteemistä.

Wärtsilä on yksi Kilkasen ja Leinolat Groupin avainasiakkaista. Kumppanuuden arvostusta ja molemminpuolisuutta kuvastaa se, että Wärtsilän johtaja Vesa Riihimäki oli yksi avajaistilaisuuden pääpuhujista. Riihimäki painotti, että uuden tehtaan sijainti, aivan Wärtsilän STH:n vieressä on monesta syystä hyvä asia, mutta vähintään yhtä tärkeää on jakaa samanhenkinen asenne: sama halu, kyky ja rohkeus mennä eteenpäin muutoksen kärjessä.

Tomas Häyry, Vaasan kaupunginjohtaja, joka toimitti kaupungin tervehdystä, oli samoilla linjoilla. Hänen mukaansa energiaklusterin läheiset suhteet ja yhteiset visiot mahdollistavat yhteensovittamista ja tehokkaita logistiikka ratkaisuja. 


Oy Leinolat Ab:n pitkäaikainen yhteistyö vahvistui, kun Leinolat osti Bobi.comin

Leinolat/Leimec on yli 30 vuotta hoitanut Bobi-postilaatikoiden valmistusta ja elokuussa 2022 Leinolat osti Bobi.comin osake-enemmistön. Tulemme jatkamaan Lehtimäen veljesten viitoittamalla tiellä vahvan tuotebrändin kehittämisessä.

Leimecillä valmistettavat Bobi-postilaatikot ovat paikallinen ja kansainvälinen tuote. Bobeja myydään aina Eurooppaan ja Japaniin asti.

Bobi.comin hankinta on täysin linjassa meidän strategiamme kanssa. Bobi.com tulee osaltaan monipuolistamaan ja vahvistamaan Leinolat Group tuotekantaa vahvalla tuotebrändillä ja huomattavalla viennillä. 


Leinolat Group vastuullisuusstrategia ja Kilkasen uusi energiatehokas tehdas

Vastuullisuus on yksi Leinolat Group strategian peruskivistä. 2022 vuodan aikana meidän vastuullisuusstrategiaamme on selkeytetty ja se on jaettu kolmeen osa-alueeseen:

  • Työntekijät – kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus vaikuttaa
  • Tytäryritysten oma toiminta – toiminnan nykytila ja hiilidioksidipäästöjen kehitys
  • Vastuullisuuden konkretisoiminen – käytännönläheiset teot


Konkreettisia vastuullisuus toimenpiteitä ja raportointia tullaan kehittämään vuoden 2023 aikana.

Haluamme aidoilla teoilla vähentää omaa ympäristökuormitusta ja siksi investoimme Kilkasen uuteen tehtaaseen maalämpö ja -jäädytys järjestelmään. Toinen konkreettinen teko oli aurinkopaneelien asentaminen katolle. Aurinkopaneelien teho tuottaa n.15% vuosittaisesta sähköntarpeesta tehtaalle.

Olemme sitä mieltä, että vain vastuullinen yritys voi tulevaisuudessa olla menestynyt.

Lars-Erik Schöring,

Konsernin toimitusjohtaja

T-DRILL:in eläkeläisryhmä kokoaa vanhat työtoverit...
Professional Solution Service and High-Quality Mac...