kirjoittanut Leinolat Group torstai, 09 tammikuu 2025
Kategoria: Leinolat Group uutiset

Mekaniikkasuunnittelija Amir Dirbaz on Leimecillä unelmatyössään

Mekaniikkasuunnittelija Amir Dirbaz on suunnitellut Leimecin tuotteita vuodesta 2018. Kun suunnittelutoimisto, jonka kautta Dirbaz Leimecillä ensimmäisinä vuosina työskenteli, lopetti toimintansa, Leimecillä ei haluttu päästää kattavan osaamisen kartuttanutta miestä menemään. Nyt Dirbaz on keskeinen osa yrityksen kehitystyötä ja pääsee toteuttamaan intohimoaan: ideoiden jalostamista valmiiksi tuotteiksi.

"Leimec antoi minulle alusta lähtien mahdollisuuden näyttää taitoni. Aiemmin Leimecillä ei ollut omaa suunnittelua, mutta kun tuotteiden määrä alkoi mukaantuloni myötä kasvaa, yrityksessä todettiin omalle suunnittelulle tarvetta. Se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Saan tehdä täällä unelmatyötäni", Dirbaz kertoo.

Tiukoissakin aikatauluissa ideat tarkastellaan kaikista näkökulmista

Datanomin ja tietojenkäsittelyn tradenomin tutkinnot alun perin opiskelleen Dirbazin kiinnostus konetekniikkaa kohtaan syttyi tuotannon tehtävissä, joiden parissa työskennellessään hän opiskeli työn ohella konetekniikan insinöörin tutkinnon. Leimecin mekaniikkasuunnittelijana Dirbazin vastuualueisiin kuuluvat tuotteiden suunnittelu ja tuotekehitys.

"Suunnittelutyö alkaa aina asiakkaan tarpeesta. Suunnittelussa otetaan huomioon muun muassa valmistusmenetelmien kustannustehokkuus ja pyritään hyödyntämään jo olemassa olevia ratkaisuja. Yleensä räätälöintiäkin vaaditaan joiltain osin. Ideoiden tarkastelu eri näkökulmista ja looginen ajattelu ovat minulle tämän työn kohokohtia. Jokainen voimalaitos on erilainen, joten myös jokainen työpäivä on erilainen."

Dirbazin vahvuus suunnittelijana on hänen kykynsä saattaa idea asiakkaalle esiteltäväksi luonnokseksi nopeasti. Yksi Dirbazin mieleenpainuvimmista suunnittelutöistä on ollut Dublinissa sijaitseva voimalaitos, johon hän suunnitteli ja laati piirustukset ilmanvaihtojärjestelmälle vain kuukaudessa. Räätälöidyt tuotteet ja nopeus ovat Leimecille kilpailuetuja ja tarjoavat mielenkiintoista haastetta suunnittelutyöhön. Yritys panostaa myös tuotteiden helppoon ja vaivattomaan käyttöönottoon.

"Suunnittelussa on oltava aikaa miettiä omaa toteutusideaa kaikista näkökulmista. Voi selvitä, ettei ensimmäinen ajatus olekaan kaikkein paras ratkaisu. Kun mietimme kokonaiskuvan kaikista näkökulmista avoimessa dialogissa asiakkaan kanssa, lopputuloksena on aidosti paras mahdollinen ratkaisu ja tuote, joka palvelee tarkoitustaan."

Leimec otti avosylin vastaan

​Dirbazin mukaan Leimecin sisällä yhteistyö ja kommunikaatio toimivat hyvin. Yhteispeli niin tuotannon kuin johdonkin kanssa on saumatonta, ja jokaisella on mahdollisuus ottaa vastuuta omasta työstään. Dirbazin mukaan hänen tekemiseensä luotetaan, ja hän saa itse suunnitella ajankäyttönsä ja työtehtävänsä parhaaksi katsomallaan tavalla.

"Ulkomaiset juuret omaavan henkilön ei aina ole helppoa saada töitä. Olen itse tullut Suomeen 8-vuotiaana ja kohdannut ennakkoluuloja työelämässäkin. Leimecillä minut otettiin avosylin vastaan, eikä ammattitaitoani ole koskaan kyseenalaistettu. Minulle annettiin heti alusta lähtien vapaat kädet ja tilaa kasvaa siksi suunnittelijaksi, joka tänä päivänä olen."

Amir on ollut suunnittelemassa myös mm. kuljetuslaatikon T-DRILLin käsikäyttöisille kaulustuskoneille – lue lisää!

Jätä kommentti